Sekasin Kollektiiviin haetaan vapaaehtoistoiminnan koordinaattoreita

10 / 01 / 2022 | Ajankohtaista

Etsimme Suomen Setlementtiliiton ja SOS-Lapsikylän työntekijöiksi, kaksivuotisiin työsuhteisiin kahta Sekasin vapaaehtoistoiminnan koordinaattoria. Hakuaikaa on jatkettu.

Sekasin Kollektiivin tavoitteena on, ettei yksikään nuori jää pahan olonsa kanssa yksin. Tarvitsemmekin yhä lisää toimijaorganisaatioita sekä eri järjestöjen vapaaehtoisia nuoria tukevan, valtakunnallisen verkkovapaaehtoisuuden massaliikkeen vahvistamiseen. Tuemme ja autamme järjestöjä vahvistamaan Sekasin-vapaaehtoistoimintaansa luoden samalla uusia vapaaehtoistoiminnan rakenteita ympäri Suomea. Tämän toteuttamiseen tarvitsemme myös Sinua.

Luomme vuoden 2022 alusta Sekasin Kollektiiviin vapaaehtoistoiminnan tiimin.  Tiimi koostuu vapaaehtoistoiminnan tiimipäälliköstä sekä kolmesta vapaaehtoistoiminnan koordinaattorista. Koordinaattorit sijoittuvat eri puolille Suomea.  He tulevat sijoittumaan Punaisen Ristin, Suomen Setlementtiliiton ja SOS-Lapsikylän työntekijöiksi ja heidän tehtävänkuvansa poikkeavat hieman toisistaan.

Koordinaattorien tehtävänä on vahvistaa ja kasvattaa Sekasin-chat vapaaehtoistoimintaa koko Suomessa

Koordinaattorit innostavat uusia toimijajärjestöjä mukaan Sekasin vapaaehtoistoimintaan ja tukevat järjestöjä vapaaehtoistoiminnan vahvistamisessa sekä vapaaehtoistoiminnan paikallisten rakenteiden luomisessa. Yksi koordinaattoreista sijoittuu fyysisesti pohjoiseen ja toinen eteläiseen Suomeen. Eteläisen Suomen sijoituspaikka ei voi olla pääkaupunkiseutu. 

Onnistuaksesi tehtävässä, ymmärrät ja osaat chat-työn substanssin ja palat vapaaehtoistoiminnalle. Et säikähdä haasteita, pidät itsenäisestä työskentelystä pelaten samalla tiimin kanssa yhteen. Järjestömaailma on sinulle tuttu, etkä epäröi olla rohkeasti yhteydessä eri toimijoihin.  Omaat erinomaiset vuorovaikutus- ja viestintätaidot. Uskot asiaasi ja viet sitä rohkeasti, jopa uskaliaasti eteenpäin. Haasteet ovat sinulle polttoainetta ja paineensietokykysi ei ole koetuksella monen asiaan ollessa käynnissä samanaikaisesti.  Työhön liittyvä matkustaminen ja mahdolliset ilta- ja satunnaiset viikonlopputyöt sopivat myös sinun elämääsi. Lisäksi sinulla on tehtävään soveltuva koulutus, vähintään alempi korkeakoulututkinto. Nuorten kohtaamisen ja vapaaehtoisten arjen tukemisen hoitaa meillä timanttinen Sekasin-chat tiimi, joten sinun panostasi tarvitaan nuoria tukevan vapaaehtoistoiminnan vahvistamiseen ja vapaaehtoisjoukon kasvattamiseen.

Tule olemaan kanssamme Sekasin!

Sekasin Kollektiivi on innovatiivinen ja vauhdikas nuori yhteisö, jossa työhyvinvointi ja innostus on korkealla. Uskomme erilaisuuksien täydentävän toisiaan sekä yhteistyön voimaan.

Suomen Setlementtiliitto noudattaa Sosiaalialan järjestöjen työehtosopimusta ja SOS-Lapsikylä Yksityisen sosiaalipalvelualan työsopimusta. Tehtävät sijoittuvat vaativuustasoltaan ryhmään 6. Työ alkaa sopimuksen mukaan mahdollisimman pian ja päättyy 31.12.2023. Tehtävään valittavan henkilön on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote.

Olemme jatkaneet hakuaikaa tehtäviin. Huomioimme kaikki jo lähetetyt hakemukset. Lähetäthän hakemuksesi ja ansioluettelosi viimeistään 23.1.2022: sekasinrekry@sekasin.fi. Käsittelemme hakemukset yhtenä kokonaisuutena. Voit hakemuksessasi toivoa sijoituspaikkaa sekä organisaatiota. Laitathan sähköpostin otsikkoon nimesi ja teksti: vapaaehtoistoiminnan koordinaattori.

Lisätietoja tehtävästä antaa tiistaina 18.1. Sekasin Kollektiivin toiminnanjohtaja Satu Raappana, p. 040 840 6681  satu@sekasin.fi