Suomalainen setlementtiliike
Setlementtiliike – Rohkeasti ihmisen puolella
Setlementtiliikkeen* työ on alusta asti perustunut samoihin kestäviin arvoihin, joista tärkein on tieto yhteisöllisyyden ihmistä voimistavasta vaikutuksesta. Tähän pyritään yhteistyöllä ja arjen keskellä toteutuvalla toisen huomioonottamisella. Työtämme ohjaavat yksilön kunnioitus, erilaisuuden hyväksyminen, luottamus ihmisiin, tasa-arvon vaaliminen sekä heikompien auttaminen.
Toiminta-alueemme yltää lapsi-, nuoriso- ja vanhustyöstä opinto-, kulttuuri- ja monikulttuurisuustyöhön sekä monipuolisiin asumisen palveluihin. Aidosti pioneerihenkisinä paikalliset setlementit etsivät jatkuvasti uusia tapoja tehdä sosiaalista työtä, erityisesti niillä alueilla, joilla mikään muu taho ei vielä toimi tai tuota palveluja.
Suomessa olemme erityisesti keskittyneet yksilön oman elämänhallinnan edistymiseen, elinikäisen oppimisen tukemiseen, vuorovaikutuksen ja aidon lähimmäisyyden lisäämiseen sekä yhteisöllisyyden ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen toimintamuotojen kehittämiseen.
Setlementtiliikkeen, eli Setlementtiliiton ja jäsenyhdistysten eli setlementtien, toiminnan mahdollistavat tuotettujen hyvinvointipalveluiden palvelumaksut, STEAn avustukset, ministeriöiden myöntämät kohdennetut tuet sekä yksityishenkilöiltä saadut lahjoitukset. Toiminta on voittoa tavoittelematonta.
*Setlementtiliike = Suomen Setlementtiliitto ry + 38 paikallisyhdistystä eli setlementtiä
Setlementtiliike yhteistyössä
Setlementtiliike tekee aktiivista yhteistyötä valtion ja kuntien päättäjien sekä muiden järjestöjen kanssa sekä palveluntarjoajana että sosiaali- ja sivistystyön asiantuntijana. Kunnat ostavat setlementtien hyvinvointipalveluita kilpailutettuihin ostosopimuksiin perustuen. Setlementtien erilaisia kehitysprojekteja rahoitetaan pääasiallisesti STEAn tuella. Setlementtinuorten toimintaa tukee opetus- ja kulttuuriministeriö.
Setlementtiliike tekee myös yritysyhteistyötä, joka ilmenee järjestön saamana asiantuntija-apuna tai asiakkaiden palvelutarjonnan laajentamisena.
Merkittävä valtakunnallinen toimija
Setlementtiliikkeestä on yli 100-vuotisen historiansa aikana tullut yksi maamme merkittävimmistä valtakunnallisista sivistys- ja sosiaalisen työn tekijöistä. Setlementtiliikkeen Suomessa muodostavat vuonna 1918 perustettu Suomen Setlementtiliitto ja sen paikalliset jäsenyhdistykset. Setlementtiliike on myös sivistys- ja sosiaalisen alan suurimpia palvelutuottajia ja työllistäjiä, erimuotoista toimintaa on noin 50 paikkakunnalla, liikkeen palveluksessa tuhansia ammattilaista (3 203 hlöä v. 2021) ja työssä mukana valtava joukko vapaaehtoisia (2 496 hlöä v. 2021) eri-ikäisiä ja eri taustoista tulevia ihmisiä.
3 203 työntekijää, 2 496 vapaaehtoista
Toiminnan juuret ovat 1800-luvun lopulla Itä-Lontoon köyhimpiin kortteleihin perustetuissa kansalaiskeskuksissa, joissa tarjottiin koulutusta ja tukea sosiaalisten ongelmien kanssa kamppaileville. Setlementtityön ideologia perustuu yhteisöllisyyden voimistavaan vaikutukseen sekä yksilöllisyyden ja moninaisuuden arvostamiseen kaikessa toiminnassa. Setlementtiliike sitoutuu erityisesti vaikeimmassa tilanteessa olevien ihmisten aseman edistämiseen. Katso video!