Vaikeina aikoina työmme on entistäkin tärkeämpää − kooste Setlementtiliiton toimintakertomuksesta 2020

26 / 04 / 2021 | Ajankohtaista

Olimme nimenneet vuoden 2020 toiminnallemme kaksi painopistealuetta, joista ensimmäinen oli yhdenvertaisuuden sekä ihmisoikeuksien ja tasa-arvon toteutumisen edistyminen. Toisena merkittävänä tehtävänämme oli setlementtitoimijoiden toimintaedellytyksien kehittäminen yleishyödyllisten toimintojen ja palvelujen tuottajana sekä uusien toimintamuotojen kehittäjänä. On aika tarkastella, miten onnistuimme.

Kuvakooste toimintakertomuksesta 2020

Setlementtityötä tehdään ajankuvan mukaisesti ja joustavasti

Poikkeustilanteissa setlementtityön osaamisen ja toiminnan merkitys korostuu. Se on vahvistanut hankalissakin tilanteissa elävien ihmisten arjen hyvinvointia ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden toteutumista.

Pandemia-aika on aiheuttanut poikkeustoimia työskentelyyn ja vaikuttanut myös toiminnan painopisteisiin niin setlementeissä kuin Setlementtiliitossa. Setlementit muokkasivat erittäin ketterästi toimintaansa kevään 2020 aikana. Esimerkiksi kansalaisopistot siirsivät opetusta etäopetukseksi, erilaista kohtaamis- ja ohjaustyötä sekä ryhmien työskentelyä siirrettiin tehtäväksi verkossa, etsivää työn työntekijät olivat tavoitettavissa puhelimitse ja erilaisia puhelinrinkejä organisoitiin helpottamaan ihmisten yksinäisyyttä sekä chat-palveluita perustettiin ja vahvistettiin.

Verkostoyhteistyö tukee ja kehittää setlementtityötä. Setlementtiliitto käynnisti maaliskuussa setlementtien yhteiset poikkeusolojen verkostot kansalaisopistoille, kansalaistoiminnalle, lapsi- ja nuorisotyölle, seniori- ja vanhustyölle, toiminnanjohtajille ja viestinnälle. Verkostot kokoontuivat 2–8 kertaa kuukaudessa. Poikkeusajan verkostojen lisäksi vuoden 2020 aikana toimi muiden muassa Mun talous -verkosto, jonka ylläpitoa on Mun talous -toiminnan rahoituksen päätyttyä sittemmin joiltain osin jatkanut Talous ja Nuoret TAT.

Vuonna 2020 jäsenjärjestöjen tukipyynnöt lisääntyivät vuoteen 2019 verrattuna 60 prosentilla. Tukea annettiin poikkeuksellisen paljon niin verkostotapaamisissa kuin jäsenkohtaisesti. Jäsenjärjestöavustusta jaettiin 30 000 e yhteensä 11 setlementille. Poikkeusajan uutiskirje toimitettiin kerran viikossa.

Kaikkia vuodelle 2020 asetettuja tavoitteita emme saavuttaneet. OKM ei myöntänyt Setlementtiliitolle vapaan sivistystyön avustusta, mikä osaltaan hankaloitti opistotoiminnan toteuttamista. Vaikutusten arvioinnin kehittämistä ei myöskään pystytty edistämään halutulla tavalla, koska erillistä rahoitusta kehittämistyöhön ei saatu.

 

Setlementtiliiton rooli yhteiskunnallisena vaikuttajana on vahvistunut

Vuoden 2020 aikana Setlementtiliiton työntekijät edustivat liittoa lukuisissa verkostoissa ja yhteisöissä. Setlementtiliiton edunvalvonnan verkostojen toiminta on kehittynyt ja kaiken kaikkiaan yhteistyö järjestöjen, muiden toimijoiden ja päättäjien kanssa on lisääntynyt. Tämä on edistänyt heikommassa asemassa olevien asemaa ja äänen kuulumista. Setlementtiliiton koordinoiman Arvokas-ohjelman viestinnän keinoin on tuotu järjestöllistä näkökulmaa erityisesti eriarvoisuuskeskusteluun. Lisäksi Setlementtiliitto oli rakentamassa yhdessä Mieli ry:n, Punaisen Ristin ja SOS-Lapsikylän kanssa Sekasin Kollektiivia, joka toimii nuorten mielen hyvinvoinnin edistämiseksi ja kriiseissä auttamiseksi.

Edistääksemme yhdenvertaisuutta sekä ihmisoikeuksien ja tasa-arvon toteutumista tarvitsemme tunnettuutta niin yksilö- ja yhteisö- kuin yhteiskunnan tasollakin. Näkyvyytemme sosiaalisessa mediassa kasvoi parhaimmillaan vuoden 2020 aikana 32 %. Ensimmäistä kertaa jaettu Alli Trygg -palkinto herätti laajaa mielenkiintoa setlementtityötä kohtaan. Voimme todeta päättäjien ja kansalaisten tietoisuuden setlementtityöstä ja sen merkityksestä lisääntyneen.

 

Luomme mahdollisuuksia uudenlaisten, kansalaisyhteiskunnasta nousevien kestävien toimintamallien synnyttämiseen ja levittämiseen

Pandemian aikana Setlementtiliitolla on ollut merkittävä rooli setlementtityötä kokoavana tahona ja setlementtien tekijöiden työhyvinvoinnin tukijana.  Setlementtipaikkakunnilla on vuoden 2020 aikana syntynyt uusia toimintamuotoja ja hankeideoita esimerkiksi nuorten elinolojen parantamiseksi. Erityisesti verkossa tapahtuva kohtaamistyö on kehittynyt. Setlementtiliiton ylläpitämän NäytönPaikka -verkkopalvelun kehittämistä on jatkettu. Siihen kirjauduttiin vuonna 2020 yhteensä 417 514 kertaa, mikä on selkeästi enemmän kuin edellisenä vuonna (272 393). Myös uusia innovatiivisia työmuotoja ja toimintatapoja on löytynyt; esimerkkinä online leivonta, jossa osallistujille toimitettiin ennakkoon materiaalipaketit. Näitä toimintatapoja samoin kuin asiantuntijuutta ja osaamista on jaettu erilaisissa virtuaalitapahtumissa.

Setlementtiliikkeen kansainvälinen yhteistyö on tiivistynyt pandemian aikana. Setlementtiliikkeessä on mukana 32 maata, 11 000 jäsenyhteisöä ja arviolta 11 000 000 ihmistä. Suomen Setlementtiliitto koordinoi kansainvälisen setlementtiliikkeen työtä. Setlementtiliiton toimitusjohtaja Pentti Lemmetyinen on vuodesta 2016 alkaen toiminut IFS:n (International Federation of Settlements and Neighborhood Centers) hallituksen puheenjohtaja. Vuonna 2020 kansainvälisessä setlementtityössä järjestettiin kuukausittain tapaamisia, joissa jaettiin parhaita käytänteitä ja uusia ideoita poikkeustilanteessa toteutuvaan setlementtityöhön, mutta myös huolta ja väsymystä. YK:n kestävän kehityksen teemat ovat olleet vahvasti esillä ja kansainvälinen setlementtiyhteisö on käynyt keskustelua siitä, millä tavalla niiden pitäisi näkyä setlementtityössä.

 

Katsomme menneeseen ja tulevaan

Vuonna 2020 hanke- ja kehittämistoimintamme eteni pääasiassa suunnitelmien mukaan. Tuimme poikkeusaikanakin asiantuntijapalveluillamme setlementtitoimijoita heidän työssään sekä toiminnan kehittämisessä. Vaikka pandemian torjuntatoimet ovat vaikuttaneet työskentelyyn, suomalaisen setlementtiliikkeen 100-vuotinen elämänkokemus antaa kuitenkin rohkeuden katsoa tulevaisuuteen luottavaisena.

Jatkossakin tehtävämme on lisätä vuoropuhelua, vastuullisuutta ja yhteisöllisyyttä yhdenvertaisen Suomen saavuttamiseksi. Vaikuttamistoiminnalla haluamme muuttaa yhteiskunnan epäoikeudenmukaisia valtasuhteita ja rakenteita. Puolustamme ihmisoikeuksia ja edistämme niiden toteutumista.

 

Setlementtiliiton toiminnan lähtökohtana on kansalaisyhteiskunnan vahvistuminen. Setlementtiliitto on setlementtityön keskusliitto ja valtakunnallinen kansalaisjärjestö. Toimimme yhdessä jäsentemme kanssa yhdenvertaisen yhteiskunnan toteutumiseksi. Toimintamme on puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumatonta. Yhteiskunnallisen muutoksen aikaansaamiseksi kokeilemme ja kehitämme Setlementtiliiton omissa projekteissa ja toiminnoissa uusia ratkaisuja, jotka jaamme yhteiseen käyttöön. Toteutamme arvojen mukaista toimintaamme myös yhteiskunnallisten yritystemme kautta. Setlementtiliitto on yhteiskunnallinen konserni, johon liiton lisäksi kuuluvat Setlementtiasunnot Oy ja Palvelukonttori Tarkka Oy.