Suomen Setlementtiliitto on mukana Vastuullisen lahjoittamisen marraskuussa

mennessä 29 / 10 / 2019Ajankohtaista

Perinnöt ovat yhä merkittävämpi tuki monenlaisen yleishyödyllisen toiminnan rahoitukseen ja yhä useampi suomalainen haluaa muistaa järjestöjä testamentissaan. Tietoisuutta testamenttilahjoittamisen mahdollisuudesta lisätään järjestöjen ja asianajajien yhteistyön voimin marraskuussa 2019. 

Vastuullisen lahjoittamisen marraskuu -kampanjan myötä asianajajia on kannustettu laatimaan alkavan marraskuun aikana veloituksetta testamentteja, joissa ainakin yhtenä edunsaajana on jokin kampanjassa mukana olevista 45 järjestöstä. Kampanja on ensimmäinen Suomessa, ja vastaavanlaista yhteistyötä on toteutettu muissa maissa esimerkiksi Isossa-Britanniassa ja Belgiassa.

– Ilahduttavan suuri määrä asianajotoimistoja on ilmoittautunut mukaan kampanjaan. Tämä kertoo siitä, että liittomme jäsenet tekevät työtä vastuullisesti ja sydämellään, kertoo Suomen Asianajajaliiton puheenjohtaja Jarkko Ruohola.

Haasteen tehdä hyvää on ottanut vastaan yli 60 asianajajaa tai asianajotoimistoa ympäri Suomen. Kampanjassa mukana olevat järjestöt edustavat laajasti suomalaista järjestökenttää ja toimivat muun muassa ihmisoikeuksien edistämiseksi, lasten, nuorten ja perheiden hyväksi Suomessa sekä kehitysmaissa, edistävät terveyttä ja hyvinvointia sekä tekevät työtä luonnon- ja eläinsuojelun edistämiseksi.

– Eri järjestöjen ja asianajotoimistojen väliset kumppanuudet ovat lisääntyneet viime vuosina, ja kiinnostus kampanjassa mukanaolosta kuvastaa kasvanutta halua yhteistyöhön. Myös kansalaiset ovat yhä kiinnostuneempia tekemään testamenttilahjoituksia järjestöille, analysoi Vastuullinen Lahjoittaminen ry:n pääsihteeri Pia Tornikoski.

Kampanjalla myös lisätään kansalaisten tietoisuutta siitä, että omaisuuden testamenttaaminen myös muille tahoille lähisukulaisten lisäksi on mahdollista. Testamentissaan henkilö voi esimerkiksi ohjata osan omaisuudestaan itselle tärkeään hyvään kohteeseen. Koko omaisuuttaan ei tarvitse testamentata järjestölle, ja asiakirjalla voidaan määrätä omaisuuden jaosta yksityiskohtaisestikin.

Testamentin laadinnassa on hyvä käyttää apuna asiantuntijaa. Oikein laaditun asiakirjan avulla voidaan välttyä mahdollisilta epäselvyyksiltä ja riidoilta.

Järjestöt käyttävät saamansa perinnöt lahjoittajan toivomaan kohteeseen. Järjestöille tehtyjen testamenttilahjoitusten on hyvä olla yleisluontoisia, jolloin lahjoitus voidaan varmasti vastaanottaa ja käyttää tehokkaasti. Mikäli testamentin laatijalla on erityistoiveita lahjoituksen kohdentamisesta, kannattaa varmistaa järjestöltä, minkälaiseen toimintaan testamenttilahjoitus on hyvä tehdä. Testamenttilahjoitukset ovat verovapaita eivätkä yleishyödylliset yhteisöt maksa saamastaan perinnöstä veroa.

Tietoa kampanjasta sekä mukana olevat järjestöt ja asianajajat yhteyshenkilöineen löytyvät: www.asianajajaliitto.fi/probono

 

Lisätietoja

Jarkko Ruohola, Asianajajaliiton puheenjohtaja puh. 010 320 8441
Sari Krappe, Asianajajaliiton viestintäjohtaja, puh. 040 562 0040
Pia Tornikoski, Vastuullinen Lahjoittaminen ry:n pääsihteeri, puh. 040 596 3763

 

Setlementtiliiton yhteyshenkilö

Jaana Kymäläinen, viestintäjohtaja, puh. 050 441 3374

Lue lisää lahjoittamisesta täältä

 

Kuva: Artur Aldyrkhanov / Unsplash