Vierailimme 1.10.2025 Harjulan Setlementin Lounaan päiväkodissa ja järjestimme aamupäivän iloksi lapsille Skididialogin. Kokoonnuimme pieneen piiriin keskustelemaan isosta asiasta – sisusta. Saimme mukaan 17 lasta, innokkaita 4-5-vuotiaita Mesimarjat-ryhmästä. 

Aiheeseen virittäydyttiin Ossi-oravan tarinalla, jossa pieni orava yrittää sinnikkäästi kiivetä puuhun kävyn perässä. Kun omat voimat eivät enää riitä, ystävä Mira-hiiri tarjoaa apua ja he rakentavat yhdessä tikkaat.

Tarina tarjosi lapsille oivalluksia rohkeudesta, pettymyksistä, uuden yrittämisestä ja erityisesti siitä, että sisu ei aina tarkoita yksin jaksamista – joskus se on myös avun pyytämistä ja yhdessä tekemistä.

Kun kysyimme lapsilta, miltä Ossista mahtoi tuntua, vastaukset tulivat empimättä: ”Ossia itketti.” ”Pelotti.” Lapset toivat myös esiin omia kokemuksiaan jännityksestä. Eräs kertoi, ettei aamulla olisi halunnut tulla päiväkotiin, koska ”itketti niin paljon” – tähän auttoi kuitenkin tuttu ja turvallinen aamupala. Näissä hetkissä lapsen maailma kohtaa tarinan maailman – ja syntyy tilaa tunteiden ja ajatusten sanoittamiselle – yhteiselle ymmärrykselle. 

Miten kaveri voi auttaa? 

Keskustelimme myös siitä, miten kaveri voi auttaa. Lapset kertoivat tilanteista, joissa he itse olivat saaneet tai tarjonneet apua. Yksi oli opettanut pikkusisarusta käyttämään potkupyörää, toinen muistutti, että ”jos joku on yksin, voi mennä leikkimään mukaan”. Myös temput trampoliinilla, voltit ja kuperkeikat nousivat esiin sinnikkään harjoittelun esimerkkeinä. Yksi lapsista totesi: ”Kun mä en osannut temppuu potkulaudalla, mun kaveri auttoi.” 

Tarinan innoittamana siirryimme rakentamaan apuvälineitä legopalikoista. Jokainen sai päättää, rakentaako yksin vai yhdessä. Jotkut lapset lähtivät heti tekemään yhteisiä rakennelmia: ”Yhdistetäänkö meidän portaat?” – ”Hyvä ajatus!” 

Lapsilta löytyi luovuutta ja mielikuvitusta: syntyi tikkaiden lisäksi liukumäkiä, nostureita, hyppyalustoja ja jopa tuulivoimalla toimiva laite. Yksi lapsi huomautti rakentaneensa ”maailman isoimman megapliitin”. Rakentelun lomassa puhuttiin vuorotellen tekemisestä, avun pyytämisestä ja siitä, miten rakennelmia piti välillä korjata ja yrittää uudelleen – juuri niin kuin Ossi ja Mira tarinassa. 

”Joskus ne menee rikki, mutta sitten pitää vaan yrittää uudestaan.”
”Mä tein sen yhessä kaverin kanssa. Molemmat oli kivaa – yksin ja yhdessä.” 

Lopuksi kokosimme rakennelmat keskelle lattiaa ja jokainen sai kertoa, mitä oli tehnyt ja miten se auttaisi Ossia pääsemään kävyn luo. Keskustelu kiteytyi oivalluksiin yrittämisestä, yhteistyöstä ja auttamisesta. 

”Me ei luovutettu.”
”Kun rakentaa yhdessä, pitää laittaa vuorotellen.”
”Avun pyytäminenkin on sisua.” 

Skididialogi toimi matkana kohti yhteisiä oivalluksia. Se antoi tilaa sanoittaa jännitystä, epäonnistumista, onnistumista – ja ennen kaikkea rohkeutta yrittää uudelleen, silloin kun ensimmäisellä kerralla ei vielä onnistu. 

Myös meille aikuisille tilanne oli jännittävä – uusi ryhmä, uusi tila, uusi yhteinen hetki. Mutta lapset ottivat meidät vastaan avoimesti, uteliailla katseilla ja pienellä hymyllä. Se auttoi meitäkin asettumaan. Hetkessä oli jotain arvokasta ja rauhallista. 

Lopuksi yksi lapsi muistutti meitä kaikkia siitä, mitä tapahtui, kun Ossi ei yksin enää jaksanut: ”Ne rakensi tikkaat – yhdessä.” Ja niin teimme mekin. 

Heidi Multanen, lapsi- ja nuorisotyön kehittämispäällikkö
Milla Rekola, lapsi- ja nuorisotyön koordinaattori
Suomen Setlementtiliitto ry

Skididialogi toteutettiin osana Kansalaisvaikuttamisen päivää.

Me setlementtiliikkeessä haluamme vahvistaa lasten ääntä, osallisuutta ja mahdollisuuksia vaikuttaa – jo varhaisesta iästä alkaen. Lasten kokemukset, ajatukset ja ehdotukset ovat yhtä merkityksellisiä kuin aikuisten. Meidän tehtävämme on pysähtyä, kuunnella ja antaa tilaa.