“Suomessa tehdään nyt niin sanottua “kallista säästämistä” haavoittuvimmassa asemassa olevien ihmisen kustannuksella. Heidän oikeutensa ei katoa päätösten myötä eivätkä heidän ongelmansa häviä –ne vain siirtyvät tulevaisuuteen, jolloin niiden ratkaiseminen vaatii suurempia resursseja.”

Jarna Petman, Ihmisoikeuskeskuksen johtaja ja ihmisoikeusvaltuuskunnan puheenjohtaja

Omaishoitaja –  kuka ja kenelle?

Ihminen, joka pitää huolta läheisestään silloin, kun tämä ei sairauden, kehitysvamman tai ikääntymisen vuoksi kykene täysin huolehtimaan arjestaan, on omaishoitaja. Tämän määritelmän on antanut Suomen Omaishoitajien verkosto, ja se sointuu myös minun korvaan. Lakisääteisesti määritelmä on kuitenkin suppeampi: omaishoitajalla tarkoitetaan henkilöä, joka on tehnyt virallisen omaishoitosopimuksen hyvinvointialueen kanssa.

Virallisesta sopimuksesta huolimatta moni toimii omaishoitajana ilman virallista titteliä – joko omasta halustaan tai vähitellen rooliin ajautuneena.

Numerot ja tilastot puhuvat puolestaan

Omaishoitajuus koskettaa yllättävän monia. Suomessa on noin 350 000 läheistään auttavaa ihmistä (Omaishoitajaliitto, i.a.), mutta virallisia sopimusomaishoitajia on 50 532 (Sotkanet, 2023).

Omaishoitajilla on oikeus 2–3 lakisääteiseen vapaapäivään kuukaudessa, mutta jopa 60 % kertoo, että niitä on pitämättä. Sopimuksettomista omaishoitajista vain 4 %:lla on mahdollisuus vapaaseen (Omaishoitajien raportti, 2024). 

Kaksi omaishoitajaa, kaksi tarinaa

Sain kunnian haastatella kahta omaishoitajaa. Kaikkien haastattelun osapuolien nimet on vaihdettu yksityisyyden suojaksi. Maija toimii omaishoitajana muistisairaalle kumppanilleen, ja Ilona hoitaa vaikeasti liikuntarajoitteista aikuista lastaan.

Maija käy töissä lyhennetyllä työajalla ja etätyön turvin. Hänellä on virallinen omaishoitosopimus ja oikeus kolmeen vapaapäivään kuukaudessa sekä harkinnanvaraisiin lisävapaisiin. Arki täyttyy hoitotyöstä, työstä ja hetkistä läheisten kanssa – mutta taustalla kulkee myös surua.

”Arki on jatkuvaa sopeutumista – joutuu koko ajan sopeutumaan huonompaan ja huonompaan.
Toinen hiipuu ja menee kauemmas, eikä ole enää sama ihminen.
Ennen tehtiin päätökset yhdessä – nyt teen ne yksin.”

Ilonalla ei ole mahdollisuutta työhön eikä omaan aikaan. Kaiken kukkuraksi hänellä on itsellään autoimmuunisairaus, joka vie voimia. Hän toimi viisi kuukautta virallisena omaishoitajana ja jatkaa nyt vapaaehtoisesti. Hän haluaa, että hänen lapsensa saa kokea itsenäisyyttä. Kotihoidossa ehdotettiin edunvalvojan nimeämistä, mutta Mikolla ei ole älyllisiä haasteita – edunvalvonta olisi rajoittanut tarpeettomasti vapautta.

”Toivon, että ihmiset saavat hengähdystaukoja ja omaa aikaa.
Mulla ei oo ollut mahdollisuutta rentoutua.
Tauot ja harvat vapaat istun sohvalla ja nukahtelen.”

Ilonan arki koostuu hoitotyöstä, asioiden hoitamisesta ja jatkuvasta matkustamisesta oman ja lapsensa kodin välillä. Monen kuukauden univelka painaa päälle.

Yhteiskunnan tuki – kokemuksia ja puutteita

Maijalla on ollut positiivisia kokemuksia tukipalveluista. Hän on saanut kuntoutusta Kelan kautta, omaishoidon koordinaattorin tukea ja osallistunut suljettuun vertaistukiryhmään.

”Vertaistukiryhmä on ollut todella tärkeä.
Siellä on yhdessä itketty ja naurettu – se on antanut voimaa.”

Ilonan ja hänen lapsensa kokemus on karumpi: hyvinvointialue ei ole pystynyt takaamaan riittäviä vammaispalveluita, jotka mahdollistaisivat turvallisen ja arvokkaan elämän. Kun hänen lapsensa asumispalveluyksikkö suljettiin, Ilona joutui ottamaan hoitovastuun täysin itselleen, ilman mahdollisuutta vapaapäiviin. Tilanne on helpottunut, kun saatiin järjestettyä henkilökohtainen avustaja ja kotihoitoa, mutta silti moni palvelu jäi heidän kokemuksesta puutteelliseksi. 

”Tuntuu naurettavalta, kun sanotaan ’älä jää yksin’,
mutta se on mahdotonta, kun palveluja ei ole tarjolla.”

Toivosta tekoihin – Etsivä opistotyö mukana muutoksessa

Haastattelut herättivät minussa voimakkaita tunteita. Toisaalta tarinat arjen iloisista kokemuksista hymyilytti, mutta päällimmäiseksi tunteeksi nousi suru, jota seurasi turhautuminen. Jos nämä kaksi naista tasapainottelevat näin ison taakan kanssa, mitä kokevat ne muut 50 531 virallista omaishoitajaa – tai ne, joilla ei ole edes virallista asemaa?

Vaikka tällä hetkellä Kelan palveluista leikataan ja sosiaali- ja terveysala käy läpi kasvukipuja, me setlementtiliikkeessä kehitämme toimintaamme jatkuvasti ja sopeudumme uusiin tilanteisiin. Kuljemme rohkeasti ihmisen rinnalla hankalissakin elämäntilanteissa. Tällä hetkellä Setlementtiliitossa on käynnissä Etsivä opistotyö -hanke, jossa tavoitteena on tehdä kansalais- ja kansanopistotoiminnasta saavutettavampaa.

Esimerkiksi Linnalan Setlementissä on jo pitkään tehty työtä omaishoitajien ja ikäihmisten kanssa mallikkaasti, ja he ovat hajanaisesta asutuksesta huolimatta onnistuneet saavuttamaan ihmisiä. He ovat tarjonneet ihmisille koteihin digiohjausta, sekä intohimoisesti luoneet tapahtumia, mihin erilaisissa omaishoitotilanteissa olevat perheet pääsevät osallistumaan.

Me voimme tarjota hengähdystaukoja, mielekästä toimintaa ja ennen kaikkea tunteen siitä, että ihminen ei ole yksin. 

”Mulla on aina ollut haaveena päästä kansalaisopistoon englannin puhekurssille…
tai tanssimaan – vaikka nyt se taitaisikin olla jo senioritanssia.”

Suuresti toivon, että Ilona pääsee osallistumaan sivistykselliseen ja yhteisölliseen toimintaan, joko muuten tai meidän kauttamme. Onhan kyseessä kuitenkin perustuslaillinen oikeus. 

Kiia Karhu
sosionomiopiskelija
Etsivä opistotyö

Lähteet:

• Omaishoitajaliitto ry. (i.a) Tietoa omaishoidosta
• Omaishoitajaliitto ry. (2024) Omaishoitajakysely 2024
• Sotkanet-tilastokanta. (2023). Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Tilasto- ja indikaattoripankki