Otson joulu

Heinolan kansalaisopiston Iltakirjoittajat ovat kirjoittaneet pieniä joulutarinoita tuomaan joulumieltä. Tarinoissa kohdataan setlementtihengen mukaisesti elämä kaikessa karuudessaan ja kauneudessaan. Elämä ei ole kolhutonta, mutta oivallusten ja hyväntahtoisuuden kautta voivat asiat ja päivät aueta uudessa valossa.

Tämä pimeä kuukausi marraskuun ja joulukuun välissä saa miehen mielen matalaksi, apeaksi. Huomaan yhä useammin tuppautuvani pois toisten seurasta – loittonen itseni sisään.

Tuijotan kämmenieni syviä uurteita, kun ne kerta toisensa jälkeen tarttuvat kiinni siihen ainoaan oikeaan ystävään, joka lämmittää. Hehkuviini polttelee poskiani ja korventaa jykevästi sydänalaa.

Kivun jylisevät kosket muuttuvat minussa heliseviksi puroiksi. Yksinäisyys minussa pienenee, kuin lumiukko keväisen auringon alla.

Laulan niin komeasti, että naapurit pitelevät käsiä korvillaan. Ääni villiintyy ja kieppuu pitkin porraskäytävää, kolisuttelee mennessään postilaatikoita ja liukastuu lopulta oven eteen.

Tuijotan sinistä avaruutta, josta sataa päälleni tuhansia tähtiä, valkoisia hiutaleita, kuin untuvaa.

Makaan siinä rähmälläni, selälläni kellottelen. Mietin, minne kaikki minun ihmiseni ovat menneet?

Poika oikoo kravattiaan hienojen herrojen seurassa, tytär valmistelee juhlaillallista lapsilleen essu punaisen juhlamekkonsa suojana. Vaimokin oli ja eli, ei ole enää, eikä elä.

Lumihiutaleiden keskelle ilmestyy pulleat posket ja suppusuu. Pieni ihminen silmät sirrillään. Se ottaa minua kiinni nenästä jäisillä tumpuillaan ja nauraa. Pieni ihminen putsaa hiuksistani pois lumen, huiskii parrasta hiutaleet. Se ottaa päästään pois karvaisen hatun, jossa on nallen korvat ja ojentaa sen minulle.

Nousen istumaan.

Lasioven heijastuksesta näen vanhan väsyneen miehen, jolle on kasvanut karhun korvat ja karhun karvat. Pelottava metsien kuningas vierellään pieni poika, joka ei pelkää.

Sillä pojalla on isä, mies johon nyt nojaan, jotta pääsen takaisin jaloilleni. Porras portaalta takaisin omaan yksiööni.

Kun hehkuviinipullossa näkyy pohja, alkaa paluu. Leipuri sisälläni kumartaa minut tanssiin.

Koti tuoksuu neilikalle, kardemummalle ja inkiväärille. Siirapille se tuoksuu ja kanelille. Teen tähtiä, sydämiä, sikoja ja kuusia. Pipareita valuu uunista uusia ja uusia.

Pimpom soitan säveliä ovikellon. Ojennan pienelle pojalle suuren rasiallisen piparkakkuja, jonka olen sitonut kiinni kiitollisuudella ja punaisella silkkinauhalla.

Marika Kojo

Iltakirjoittajat on Heinolan kansalaispiston ryhmä, joka tänä vuonna kokoontuu jo kuudetta vuotta. Iltakirjoittajat ovat kirjoittaneet ja järjestäneet lukuisia aikuisten satutunteja sekä kirjoittaneet paikalliselle sanomalehti Itä-Hämeelle kirjoitussarjan Heinolan historiasta kylpyläkaupunkina sekä tarinoita Heinolan kansallisesta kaupunkipuistosta. Viimeisimpänä laajana työnään ryhmä kirjoitti tarinoita Heinolan historian kannalta merkittävästä tukinuitosta. Tarinat julkaisi Jyränkölän Setlementin tuottama kaupunkilehti Heinolan Uutiset. Ryhmää ohjaa opiston tuntiohjaajana toimiva Katja Tamminen.