Kohtaaminen
Heinolan kansalaisopiston Iltakirjoittajat ovat kirjoittaneet pieniä joulutarinoita tuomaan joulumieltä. Tarinoissa kohdataan setlementtihengen mukaisesti elämä kaikessa karuudessaan ja kauneudessaan. Elämä ei ole kolhutonta, mutta oivallusten ja hyväntahtoisuuden kautta voivat asiat ja päivät aueta uudessa valossa.
Sanovat, että joulu tulee ihmisen sisältä. Että sen syvin sanoma ja tarkoitus on meissä itsessämme. Ei se kyllä siltä tuntunut. Istuin tupaten täynnä olevassa raitiovaunussa kaupungin ruuhkassa ja yritin tavoittaa jotain juhlallista sisältäni. Hiljaista oli.
Huokaisin. Taisin olla väsynyt. Tämä oli surkea vuoden aika viettää rauhan ja valon juhlaa. Ulkona oli yhtä pimeää kuin sen kuuluisan mörön takapuolessa, ja kun katsoi kadulla höyrypäisinä juoksevia ihmisiä, ajatus rauhasta ei olisi voinut tuntua kaukaisemmalta. En voinut olla ajattelematta, että ihmiset puuskuttivat menemään juuri siksi, etteivät enää osanneet, tai uskaltaneet rauhoittua.
Tuijotin ulos mitään näkemättömin silmin. Olisin huokaissut kerran vielä syvempään, mutta pelkäsin hapen loppuvan ihmispaljoudessa. Raitiovaunu pysähtyi nitisten ja natisten. Ihmisiä sulloutui ovesta sisään ja ulos suurine kantamuksineen. Vierestäni vapautunut paikka täyttyi välittömästi.
“Iltaa”, sanoi ystävällinen ääni vieressäni. Kahvahdin. En halunnut olla epäkohtelias, mutta en pystynyt merkityksettömään rupatteluunkaan. Mutisin jotain epämääräistä, mutta kohteliaisuudesta käänsin hivenen päätäni vieruskaverini suuntaan. Harmaapartaisen, iäkkäämmän miehen silmät hymyilivät. Tuttuus heijasteli niistä lämpöä. Elämän kilometrit koristelivat hänen lempeitä kasvojaan.
Raitiovaunu natisi tullessaan mutkaan. Kauppojen valot heijastuivat ikkunoista.
– “Saako olla?” vieruskaveri kysyi ja ojensi mukanaan ollutta pulloa. Katsoin häntä silmiin, ja tartuin pulloon. Otin huikan suoraan pullon suusta, ja kiitin. Nauratti ja itketti. Olimme varmasti melkoisen näköinen pari. Toinen tuulen ja tuiskun tuivertama kulkija, toinen elämän jähmettämä toimistopatsas.
Ele oli todellisinta mitä olin kohdannut kuukausiin. Hänen katseensa oli aidoin kuukausiin. Me luulemme olevamme yksin. Istumme vierekkäin ruuhkaisissa kulkuneuvoissa ja tunnemme erillisyyttä. Ja kuinka vähän me tarvitsemmekaan yhteyteen, siihen, että näemme sen juhlitun valon, uskallamme yhdessä vastaanottaa tarvitsemamme rauhan.
Noora Kuusisto
Iltakirjoittajat on Heinolan kansalaispiston ryhmä, joka tänä vuonna kokoontuu jo kuudetta vuotta. Iltakirjoittajat ovat kirjoittaneet ja järjestäneet lukuisia aikuisten satutunteja sekä kirjoittaneet paikalliselle sanomalehti Itä-Hämeelle kirjoitussarjan Heinolan historiasta kylpyläkaupunkina sekä tarinoita Heinolan kansallisesta kaupunkipuistosta. Viimeisimpänä laajana työnään ryhmä kirjoitti tarinoita Heinolan historian kannalta merkittävästä tukinuitosta. Tarinat julkaisi Jyränkölän Setlementin tuottama kaupunkilehti Heinolan Uutiset. Ryhmää ohjaa opiston tuntiohjaajana toimiva Katja Tamminen.
Kuva: Kari Hakli, Helsingin kaupunginmuseon Kuvaselaamo