Erakon joululahja

Heinolan kansalaisopiston Iltakirjoittajat ovat kirjoittaneet pieniä joulutarinoita tuomaan joulumieltä. Tarinoissa kohdataan setlementtihengen mukaisesti elämä kaikessa karuudessaan ja kauneudessaan. Elämä ei ole kolhutonta, mutta oivallusten ja hyväntahtoisuuden kautta voivat asiat ja päivät aueta uudessa valossa.

Hangaarin ovi painava, kun sitä yritti yksin työntää auki. Luntakin oli kasautunut ovea vasten ja sitä täytyi lapioida, jotta ovi aukeaisi kunnolla. Täällä maaseutukentällä pienkoneet pidettiin sisällä, kun kentällä ei ole valoja eikä valvontaa. Tallessa ne kuitenkin pysyivät.

Huomenna olisi jouluaatto. Lentäjä oli luvannut tehdä vielä yhden keikan, kun seurakuntasisar oli oikein kauniisti pyytänyt. Erakkoa ei ollut näkynyt viikkokausiin. Tiedettiin, että ikää miehellä oli jo lähemmäksi 80.

Keskellä Päijänteen Tehinselkää oli saari, jota kutsuttiin asujansa mukaan Erakonsaareksi. Oikeastaan saari oli Harhu tai Koreakoivu. Päijänteeltä ei varmasti kovin helposti löydy toista yhtä yksinäistä paikkaa. Olosuhteet olivat ankarat. Kivisellä, tuulisella saarella tuuli lähes aina syksystä kevääseen. Kelirikkoaikaan yhteydet saareen olivat poikki viikkokausia.

Tavallisen työmiehen elämän käännekohta oli, kun Heinolaan rakennettiin rautatiesiltaa Kymijoen yli 1920–1930-lukujen vaihteessa. Työmaaruokalan keittäjä tuli raskaaksi ja miestä epäiltiin isäksi. Mies katosi heti jäljettömiin eikä hän pitänyt yhteyttä sukulaisiinsa vuosikymmeniin. Hänen oletettiin hukkuneen. Aikansa kierreltyään mies asettui yksinäiseen saareen, jossa hän eli kalastaen.

Ovet aukeavat ja lentäjä tekee rutiinitarkastukset sekä laskee koneen tankista vesibensat ja rullaa koneen pihalle. Valottomalle kentälle lentäjän on sytytettävä roihuja kiitotien molemmin puolin, että palatessaan iltapäivän pimeydessä näkee kentän laskeutumispaikan.

Lentäjä rullasi koneensa kiitotien päähän ja nosti sen korkeuksiin mukanaan seurakuntasisaren tuoma paketti. Talvi-illan hämärä ja pilvet estivät näkyvyyden. Edes kaupungin valojen kajo ei heijastunut pilvikerrosten läpi. Nyt tarvittiin lentäjän suunnistustaitoja.

Kone kaartui Päijänteen ylle. Lentäjä laski korkeuttaan. Paikoin pilviverho repeili, mutta alla oli vain sysimustaa järvenselkää. Tuolla jossain olisi määränpää – Erakonsaari. Lentäjä näki navigaattorista, että saari olisi pian alapuolella, laski korkeutta lähes puiden latvojen tasalle ja pudotti pieneen laskuvarjoon kiinnitetyn paketin saaren keskelle. Jostain sieltä pimeyden keskeltä näkyi himmeä valon kajo – erakon joulukynttilä.

Lentäjä nosti korkeutta, mutta kaarsi vielä kierroksen saaren yllä, jotta asukas näkisi koneen ja aavistaisi avun tulleen perille – hänen joululahjansa, joita hän ei koskaan aikaisemmin ollut saarelleen saanut.

Marja-Leena Ahtiainen

Iltakirjoittajat on Heinolan kansalaispiston ryhmä, joka tänä vuonna kokoontuu jo kuudetta vuotta. Iltakirjoittajat ovat kirjoittaneet ja järjestäneet lukuisia aikuisten satutunteja sekä kirjoittaneet paikalliselle sanomalehti Itä-Hämeelle kirjoitussarjan Heinolan historiasta kylpyläkaupunkina sekä tarinoita Heinolan kansallisesta kaupunkipuistosta. Viimeisimpänä laajana työnään ryhmä kirjoitti tarinoita Heinolan historian kannalta merkittävästä tukinuitosta. Tarinat julkaisi Jyränkölän Setlementin tuottama kaupunkilehti Heinolan Uutiset. Ryhmää ohjaa opiston tuntiohjaajana toimiva Katja Tamminen.