Ravintola Polun toiminta päättyy

13 / 09 / 2018 | Ajankohtaista

Setlementtiliiton konserniin kuuluvan Ravintola Polun toiminta päättyy. Viimeinen aukiolopäivä on tiistaina 18.9. Syynä lopettamispäätökseen on ravintolatoiminnan taloudellinen kannattamattomuus. Samassa yhteydessä Viittakivi Oy lopettaa toimintansa ja yhtiö laitetaan ”pöytälaatikkoon”. 

Ravintola Polku avattiin Helsingin Jätkäsaaressa sijaitsevaan Sukupolvienkortteliin kesäkuussa 2017. Ravintola Polun toiminnan ytimessä on ollut uusien suomalaisten ravintola-alalle soveltuvan osaamisen tunnistaminen ja edelleen kehittäminen. Ravintola on työllistänyt noin 10 henkilöä. 

Polun toiminta-aikana on kehitetty osaamisen tunnistamiseen ja tunnustamiseen validointityökalu, jonka kehittäminen jatkuu ravintolan sulkeuduttuakin syys-joulukuun aikana TEM:n rahoituksella. Kehittämistyö pilotointeineen tehdään yhteistyössä Svenska Settlement Förbundetin kanssa. Hankkeen vastuullinen työntekijä Suomessa on Harri Sarjanoja. 

Ravintola Polun henkilökunta kiittää lämpimästi asiakkaita ja yhteistyökumppaneita!

 

Lisätiedot:
 

Anu Haapanen
Vt. toimitusjohtaja
Viittakivi Oy
puh. 040 820 8758