Nuoret löytävät ystäviä Sekasin Gaming -verkkoyhteisöstä – moni aiemmin yksinäinen
Suomalaisia nuoria ovat puhuttaneet viime aikoina hyvinvointia koskevat aiheet, kuten mielenterveys ja sosiaaliset suhteet. Myös Suomen politiikka herättää keskustelua. Aiheet ovat nousseet selkeästi esiin Sekasin Gamingin keskustelukanavissa, joissa 13–29-vuotiaat käsittelevät heitä koskettavia teemoja.
Discord-alustalla toimiva Sekasin Gaming on Suomen suurin matalan kynnyksen tukea tarjoava verkkoyhteisö, jolla on yli 25 000 jäsentä. Toiminta lähti räjähdysmäisesti käyntiin vuonna 2018. Myös korona-aikana yhteisö kasvoi merkittävästi.
Yksinäisyys monen nuoren arkea
Vuoden 2022 kyselyssä 62 prosenttia Sekasin Gamingin jäsenistä kertoi olevansa yksinäinen, syrjäytynyt tai syrjäytetty.
– Ylläpidämme turvallista tilaa ihmissuhdetaitojen harjoittelemiselle. Yhteisössämme voit saada kavereita, keskusteluseuraa, mielekästä tekemistä sekä vertaistukea ammatillisesti moderoidulla alustalla, Sekasin Gamingin tiimipäällikkö Joosua Valkeakunnas kertoo.
Nuoret solmivat Sekasin Gamingin keskusteluryhmissä pitkiäkin ystävyyssuhteita. Osa nuorista myös tapaa toisiaan kasvotusten ja syventää ystävyyssuhteitaan entisestään.
Moderointi keskeisessä asemassa
Sekasin Gamingin yhteisö toimii jäsenlähtöisesti ja sitä kehitetään yhdessä yhteisön kanssa. Palkatut ammattilaiset kuitenkin moderoivat keskusteluja ja ylläpitävät näin turvallista keskustelualustaa.
– Vahva nuorten vertaistuki kaipaa rinnalleen luotettavia aikuisia. Alustallamme vierailee myös sosiaalialan ammattilaisia tarjoamassa matalan kynnyksen tukea lähes päivittäin, Valkeakunnas toteaa.
Moderointi on aina tarpeellista.
– Etukäteen ei voi tietää, milloin on välttämätöntä, että olemme paikalla hoitamassa tilannetta. Tämän takia tavoitteenamme on olla paikalla suurimman osan vuorokaudesta vuoden jokaisena päivänä. Uusia kiusaamisen muotoja tulee aina välillä esille, ja ylläpitomme reagoi ja oppii tilanteista nopeasti, hän sanoo.
Sekasin Gaming mukana Assemblyssä
Sekasin Gaming järjestää ensimmäistä kertaa yhteisölleen livetapaamisen Assembly Summer 23:n yhteydessä 3.–6.8. Helsingin messukeskuksessa.
Ylläpito on tavattavissa tapahtumassa päivittäin Sekasin Gamingin olohuonepisteellä. Siellä voi tutustua toimintaan ja osallistua rentoon pelailuun ja hengailuun.
– Haluamme tuoda toimintamalliamme myös netin ulkopuolelle ja tarjota Assemblyn osallistujille seuraa ja tukea. Samalla tavalla kuin miten vertaistukea on aktiivisesti saatavilla verkkoyhteisössämme, kertoo Valkeakunnas.
Sekasin Gamingia koordinoi Suomen Setlementtiliitto, ja toiminnan taustalla on Sekasin Kollektiivi. Se on lukuisten toimijoiden yhteenliittymä, jossa ovat mukana MIELI Suomen Mielenterveys ry, Suomen Setlementtiliitto, Suomen Punainen Risti sekä SOS-lapsikylä.