Kun seinän takaa kuuluu hätä – uskallatko puuttua?

Mielipidekirjoitus on julkaistu 20.5.2026 Helsingin Uutisissa.

Lähisuhdeväkivalta tapahtuu useimmiten kodin seinien sisällä. Silti se ei ole vain yksityinen asia. Pelko, turvattomuus ja väkivallan äänet kantautuvat usein myös naapureiden kuultaviksi. Siksi naapurilla voi olla ratkaiseva rooli väkivallan katkaisemisessa.

Tilastokeskuksen mukaan yli puolet Suomessa asuvista naisista on kokenut elämänsä aikana fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa tai uhkailua. Vuonna 2024 viranomaisten tietoon tuli yli 13 000 pari- ja lähisuhdeväkivaltarikosta, vaikka suuri osa väkivallasta jää edelleen piiloon. Lähisuhdeväkivalta ei siis ole harvinainen poikkeus, vaan ilmiö, joka koskettaa Suomessa valtavaa määrää ihmisiä ja perheitä.

Väkivaltatyössä nähdään toistuvasti, kuinka vaikeaa väkivaltaa kokevan on hakea apua itse. Pelko, häpeä ja riippuvuus sitovat hiljaisuuteen. Silloin ulkopuolisen havainto voi olla ainoa mahdollisuus saada apua ajoissa. Huoli voi herätä toistuvista riidoista, avunhuudoista, pelokkaasta käytöksestä tai lapsesta, jonka olemus muuttuu.

Moni epäröi puuttumista. Entä jos ymmärrän väärin? Entä jos liioittelen? Väkivallan näkökulmasta suurempi riski ei kuitenkaan ole se, että joku reagoi turhaan, vaan se, ettei kukaan reagoi lainkaan. Huoli ei vaadi varmuutta – huoli riittää.

Naapurin ei tarvitse selvittää, mitä seinän takana tapahtuu – riittää, että reagoi. Akuutissa tilanteessa kuuluu soittaa hätänumeroon, ja huolissaan oleva voi olla yhteydessä 24/7 päivystävään Nollalinjaan p.116 016, jonne voi soittaa myös naapurina ja nimettömästi. Myös muut väkivaltatyön palvelut tai viranomaiset auttavat.

Suomalaisessa kulttuurissa yksityisyyttä arvostetaan syystä, mutta väkivaltaa ei pidä suojata hiljaisuudella. Tarvitsemme rohkeutta välittää toisistamme. Tästä muistuttaa myös valtakunnallisen setlementtiliikkeen Naapuruusviikko 18.–24.5.2026, jonka tavoitteena on vahvistaa yhteisöllisyyttä ja turvallista arkea.

Järjestöt tekevät laajasti väkivaltatyötä eri puolilla Suomea, mutta avun piiriin pääseminen vaatii myös välittäviä naapureita ja yhteisöjä.

Henna Kolehmainen
kohdennetun työn työalajohtaja
Loisto setlementti
Valtakunnallisen setlementtiliikkeen väkivaltatyön verkoston puheenjohtaja