Mattilan miestyössä ollaan rohkeasti ihmisen puolella

29 / 09 / 2021 | Blogi

Rohkeutta on kohdata ja luottaa ihmiseen. Rohkeutta on antaa ääni heille, joita kukaan ei kuule. Rohkeutta on löytää ne,  joita kukaan ei näe. Rohkeutta on puolustaa sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Rohkeutta on vaatia muutosta. Entä mitä rohkeus on Miesten Kansalaistalo Mattilassa?

Tällä hetkellä koko maailmassa on huutava tarve löytää uusia paikallisia ja globaaleja ratkaisuja rakentaa yhteistä elämäämme tavalla, joka olisi kestävä paitsi ympäristön kannalta, myös sosiaalisesti. Tuomalla mahdollisimman monipuolisesti erilaisia miehiä yhteen sekä rakentamalla toimintaa siellä käyvien miesten tarpeiden ja osaamisen varaan, Setlementti Tampereen kansalaistoimintapohjaista ja yhteisöllisyyteen perustuvaa miestyötä tekevä Miesten Kansalaistalo Mattila edistää omalta osaltaan sosiaalisesti kestävämpää kehitystä.

Lue myös kansainvälisen setlementtiliikkeen yhteinen julistus sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta.

Mattilan toimintafilosofian juuret ulottuvat setlementtiliikkeen alkulähteille. Setlementtiliike on yli satavuotisen historiansa ajan uskonut työssään yhteisöllisyyden ja osallisuuden voimaan. Mattila haluaa toimintafilosofiansa kautta nostaa esille vaihtoehtoista tapaa yksilötyön rinnalle.

Monien Mattilan kävijöiden elämää varjostavat rasismin, työttömyyden, vähävaraisuuden tai mielenterveysongelmien aiheuttamat ennakkoluulot, väheksyntä ja syrjintä. Toiseksi kävijöiden arjessa näkyy, että ihmisillä on varsinkin työmarkkinoiden ulkopuolella liian vähän mahdollisuuksia rakentaa hyödyllisiksi tunnustettuja rooleja ja tällä tavoin osallistua täysivaltaisina kansalaisina yhteiskunnan ja yhteisen maailman rakentamiseen.

Lähiaikoina julkaistaan työkirja Mattilan toimintafilosofiasta. Se avaa konkreettisia toimintatapoja edellä kuvattujen asioiden ratkaisemiseksi. Työkirja kuvaa Mattilan kansalaistoimintapohjaista ja yhteisöllisyyteen perustuvaa miestyötä, jossa mies ei ole ongelma vaan ratkaisu. Työkirja on myös kannanotto miehen hyvinvointia lisäävän työn merkityksestä.

 

Mattila on Setlementti Tampere ry:n toimintaa, jonka rahoituksesta vastaa STEA. Kaikki toiminta on lähtökohtaisesti maksutonta.

Jukka Tukia
Työnjohtaja, Miesten Kansalaistalo Mattila
Setlementti Tampere ry