40 tapaa olla rohkea – Setlementti Tampereen väkivalta- ja kriisityön yksikössä tapoja on monta

25 / 08 / 2021 | Tekoja

”Meillä Setlementti Tampereen Väkivalta- ja kriisityön yksikössä on oltu aina rohkeasti niiden ihmisten puolella, joiden arkea varjostaa väkivalta”, sanoo Väkivalta- ja kriisityön yksikönjohtaja Satu Hintikka.

Väkivalta leimaa sekä uhria että varsinkin tekijää, eikä monilla ammattilaisillakaan valitettavasti edelleenkään ole riittävästi rohkeutta tai osaamista puuttua väkivaltaan. Erityistä rohkeutta on vaatinut auttaa esimerkiksi väkivallasta kärsiviä pariskuntia yhdessä. Sitä Perheväkivaltaklinikka on tehnyt jo 20 vuoden ajan ollen tässä työssä monella tavoilla pioneereja ihan valtakunnankin tasolla. Useimmat väkivaltatyötä tekevät tahot keskittyvät edelleen auttamaan uhreja tai tekijöitä.
”Meidän yksikön työmuodoissa apua on aina haluttu antaa kokonaisvaltaisesti väkivallan kaikille osapuolille – Perheväkivaltaklinikan lisäksi myös Välitä! -seksuaaliväkivaltatyössä ja Didar -kunniaväkivaltatyössä”, Hintikka kertoo, ja lisää: ”Tällä rohkealla linjalla jatkamme edelleen!”

Kuluvana vuonna väkivalta- ja kriisityön yksikössä on panostettu erityisesti seksuaaliväkivallan ja kunniaväkivallan tekijöiden kanssa tehtävän työn kehittämiseen: käynnissä on oikeusministeriön rahoituksella toimiva Välitä! Nuorten hanke (nuorille seksuaalirikoksen tekijöille) ja Kunniaksi-hanke (maahanmuuttaja- tai romanitaustaisille kunniaväkivallan tekijöille). Nämä hankkeet vaativat todella rohkeutta, koska harvat ihmisryhmät ovat niin leimattuja, ei-toivottuja tai toivottomiksi tapauksiksi tulkittuja kuin seksuaaliväkivallan ja kunniaväkivallan tekijät. Kunniaväkivaltatyön laajentaminen romaniyhteisöihin vaatii vielä erityistä sensitiivisyyttä ja rohkeutta, koska romaniyhteisössä on kunniasta ja sen varjolla tehdystä väkivallasta vaiettu vielä totaalisemmin kuin maahanmuuttajayhteisöissä. Vastustus näiden asioiden esiin nostamiseen on suurta.

Onnittelut juhlavuotta viettävälle setlementtiyksikölle – ja kaikille rohkeutta puuttua väkivaltaan! 

Haluamme nostaa Setlementtiliiton viestinnässä vuosina 2021–2022 esiin niitä kaikkia tapoja, joilla setlementeissä tehdään rohkeita tekoja. Voit ilmiantaa jonkun mainion setlementtitoiminnan kertomalla siitä lyhyesti Setlementtiliiton viestintäväelle. Kerro viestissäsi, miten toiminnassa ollaan rohkeasti ihmisen puolella. Me tuomme teot näkyviin. Sanoitamme yhdessä yhteistä setlementtitarinaa.