Setlementtitarina: Kolille oli päästävä − säästä viis!

19 / 02 / 2021 | Blogi

Tässä on pieni kurkistus setlementtityöhön. Tarina on viime vuodelta ja sen myötä lähdemme Joensuun Setlementin nuorisotyön mukana eräretkelle suomalaisuuden mielenmaisemaan, Kolin kansallispuistoon. Mutta miten tarinaan liittyy tulta syöksevä lohikäärme Smaug? Se selviää lukemalla. Eräretki toteutettiin Setlementtiliiton jakaman toimintarahan turvin.

Heräämme sateiseen tiistaiaamuun. Joensuussa vietetään koululaisten lomaviikkoa ja käsillä on kauan odotettu luontoretkipäivä. Päivän oppaamme Karu Survivalin Mikko soittaa ohjaajille aamutuimaan: olisi parasta muuttaa suunnitelmia ellemme halua viettää päivää litimärkinä, sillä sääennuste on yön aikana muuttunut merkittävästi.

Ajatus yhteisestä retkestä Kolin kansallismaisemiin heitettiin ilmoille Tyttöjen Tupalaisten toimesta jo vuoden ensimmäisessä Tupaneuvostossa helmikuussa. Myös Poikien Tupalaiset olivat toivoneet luontoretkeä ja erätaitojen opettelua, joten tämä suunnitelma oli ehdottomasti toteutettava!

Kolille olisi siis päästävä − säästä viis! Hyppäsimme Tuvalta pikkubussiin ja suuntasimme suoraan portaiden juurelle, joita ylös kapuamalla pääsisimme näkemään yhden tunnetuimmista kansallismaisemistamme, jota muutamat meistä olivatkin ensimmäistä kertaa kokemassa. Kivet ja juurakot olivat liukkaita, mutta kymmenpäinen retkiseurueemme kulki päättäväisesti näköalapaikalta toiselle. Usvainen maisema Pielisen yllä oli maaginen: välillä se peitti järven ja sen saaret taakseen, mutta hetken kuluttua maisema olikin kirkas ja täynnä syksyn sävyjä. Ukko-Kolin korkeimmalta kohdalta ihastelimme höyryävää metsää samalla kun oppaamme Mikko kertoi tarinoita Kolilla vaikuttaneista noidista ja tähän päivään säilyneistä perinteistä, jotka kertovat luontoyhteydestämme. Olipa muuan Tolkienkin kuulemma saanut vaikutteita teoksiinsa näiltä main (tässä kohtaa kuvittelimme Smaugin nousevan höyryävän maiseman keskeltä tulta syösten).

Sumun alta alkaa maisema pilkottaa       retkiläisiä Kolilla       Sumuinen maisema Kolilta

(Kuvat: Iida Kärkkäinen)

”Päivästä jäi meille ihana muisto”

Vaikuttavan patikoinnin jälkeen matkamme jatkui alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen Kontiolahdelle ja siellä sijaitsevalle kodalle. Matkalaiset olivat murkinan tarpeessa ja se valmistettiinkin pienissä ryhmissä trangiaa käyttäen. Ruoan kylkeen leivoimme vielä leipää, jonka valmistimme avotulella. Se kruunasi aterian! Totesimme, että retkellä eväät maistuvat aina aavistuksen verran paremmilta. Jälkiruoaksi nautimme nokipannukahvia sekä Mikon leipomaa kurpitsakakkua.

Kodalla ollessamme pääsimme kuulemaan tulenteon historiasta ja kokeilemaan itse kipinäraudalla tulen sytyttämistä. Tämä oli monelle ihan uusi juttu, joka sujuikin mallikkaasti! Kävimme myös läpi retkeilijän tärkeimpiä varusteita ja toimintaohjeita esimerkiksi eksymistilanteen sattuessa. Saimme myös kuulla jännitystarinoita oppaamme Mikon kohtaamisista karhujen kanssa!

Lopuksi palasimme bussikyydillä Tuvalle, jossa kertasimme vielä päivän kohokohtia ja muita mietteitä: ensimmäinen kerta Kolilla, leipä onnistui tosi hyvin, toisikohan joulupukki kipinäraudat, pilli retkitarvikkeisiin olisi hyvä lisä. Sään jumalat olivat meille suotuisia ja (ehkä myös aamulla muutetun suunnitelman ansiosta) vältyimme sateelta koko päivän ajan! Päivästä jäi meille ihana muisto, josta kiitämme lämpimästi Setlementtiliittoa, Joensuun Zonta-naisia sekä päivän opastamme Mikkoa Karu Survivalilta!

 

Iida Kärkkäinen
Nuorisotyön koordinaattori
Sukupuolisensitiivinen nuorisotyö ja isosisarustoiminta

 

Joensuun Setlementin nuorisotyön kohderyhmää ovat 7−22-vuotiaat lapset ja nuoret. Nuorisotyötä tehdään sukupuolisensitiivisesti ja toiminnassa painottuu sosiokulttuurisesti innostava työote. Keskeistä on ryhmään kuulumisen ja yhteisöllisyyden vahvistuminen. Joensuun Setlementin nuorisotyön toimintamuotoja ovat Tyttöjen Tupa ja Poikien Tupa. Tupien lisäksi Joensuun Setlementti koordinoi ammatillisesti ohjattua vapaaehtoistyön toimintamallia Isosisarustoimintaa. Sen tarkoituksena on tarjota peruskouluikäiselle lapselle tai nuorelle luotettava aikuinen arjen tueksi ja iloksi. Tyttöjen Tuvan ja Poikien Tuvan ohjaajat järjestävät lisäksi myös erilaisia pienryhmiä kouluilla ja Tuvan tiloissa.