Vietämme 1.10. kansainvälistä ikä-ihmisten päivää ja 2.10. käynnistyy Vanhusten viikko.

Tänä vuonna vanhusten viikon teemana on Yhdessä luontoon. Liikkeelle lähteminen ja luonnon kokeminen on jokaisen, ikääntyneenkin, oikeus. Olemmeko onnistuneet luomaan sellaisia yhteisöjä ja ympäristöjä, joissa tämä oikeus tosiasiassa toteutuu?

Liikkeelle lähteminen ja ulkoilu tekevät jokaiselle meistä hyvää, ja ulkoilua voi pitää ihmisoikeutena. Mutta vanhusten viikon teemaa voi katsoa myös yhteisöjen näkökulmasta. Suomessa on 80 vuotta täyttäneitä jo yli 330 000. Kun vanhukset keskellämme viettävät aikansa koteihinsa sulkeutuneina, niin onko vaarana että he jäävät myös muuten näkymättömiksi? Syrjäytämmekö vanhuksia pitämällä heidät poissa silmistä ja mielestä? Sen lisäksi, että tällainen syrjäyttäminen on epätasa-arvoistavaa, on se samalla myös suuri vahinko meille kaikille. Mitä kaikkea heitämme hukkaan kun emme kohtaa pitkää elämänkokemusta tai saa tuntumaa vanhuuteen elämänvaiheena?

Ei ole samantekevää, millaisessa ympäristössä vietämme aikamme. Fyysinen ja sosiaalinen ympäristö vaikuttaa suuresti siihen, mitä voimme tehdä. Ympäristön merkitys korostuu etenkin silloin, kun meillä on jonkinlaisia rajoitteita. Ympäristöpsykologi ja Aalto-yliopiston maankäytön suunnittelun professori Marketta Kyttä on tehnyt tutkimusta ympäristön tarjoumista – siitä, millaisia toimintamahdollisuuksia ympäristöt tarjoavat. Kyttä on tehnyt kiinnostavan havainnon siitä, että ympäristö voi tarjota mahdollisuuksia tekemiselle, mutta myös sosiaalisten tarpeiden täyttämiselle tai erilaisille tunteille.

Arvokas vanhuus tehdään yhdessä. Me jokainen voimme olla luomassa ympäristöjä ja turvallisia olosuhteita joissa ihminen voi käyttää kaikkia voimavarojaan. Haurastumisen, luopumisen ja heikentyminen ei saa antaa syytä sivuuttaa ketään. Syrjäyttämisen sijaan voimme suunnata katseen kaikkeen siihen mitä on jäljellä ja mitä pitkän elämän aikana on kerrytetty ja kasvatettu.

Me kaikki ollaan joskus vanhuksia. Jos hyvin käy.